Retkelle kannattaa kantaa omat juomavedet, jotta välttyy ikäviltä vatsavaivoilta. 
Mieuva kirkkaasta veden juomakelpoisuudesta voi johtaa harhaan, sanoo vesimikrobiologian erikoistutkija  Tarja Pitkänen  Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Kirkkainkaan tunturipuron vesi ei välttämättä ole juotavaksi kelpaavaa, sillä se on voinut saastua esimekiksi eläimen ulosteesta.


Järvivettä Pitkäsen mukaan ei sen sijaan saa juoda edes keitettynä. Se ei hänen mukaansa sovellu kahvivedeksi eikä perunankeittoon.
- Vaikka mikrobeista päästäisiinkin eroon, vedessä voi olla muitakin aineita, kuten terveydelle haitallista sinilevämyrkkyjä. Ne eivät häviä keittämällä.

Sinileväistä vettä ei saa käyttää edes löylyvetenä.
Sinilevä voi aiheuttaa allergisia iho-oireita, pahoinvointia, vatsavaivoja, nuhaa tai yleisoireita, kuten kuumetta ja päänsärkyä.
Varminta on Pitkäsen mukaan kantaa juomavedet maastoon mukaan. Pidemmillä reissuilla on hyvä ottaa etukäteen selvää siitä, mistä puhdasta juomavettä on saatavilla.
- Erityisesti lapsille tai niille, joilla joku perussairaus, täysin puhdas juomavesi kannattaa kantaa mukana.


- Purojen vedet ovat pintavettä, jota ei suojaa mikään. Puron yläjuoksulla saattaa olla esimerkiksi eläimenraato. Päälle päin kirkkaassakin vedessä voi bakteereja, alkueläimiä ja viruksia, jotka aiheuttavat ikävän vatsataudin. Niitä ei voi erottaa silmämääräisesti.
Eräässä pintavedestä otetussa tutkimuksessa 41 prosentissa näytteistä esiintyi ainakin yhtä taudinaiheuttajaa. Vesistä löytyi muun muassa Giardia-alkueläintä, joka säilyy hyvin vesiympäristössä. Se aiheuttaa suolistoon päästessään vatsavaivoja.

Vesi porisemaan

Jos retkeilijä tietää, että puro laskee lähistöllä olevasta pulppuavasta lähteestä, vesi voi olla Pitkäsen turvallisempaa juoda. Lähdevesi on pohjavettä, joka on maakerrosten läpi tullessaan puhdistunut epäpuhtauksista, kuten haitallisista bakteereista. Parasta on tuolloin ottaa vesi suoraan lähteestä, jos se on mahdollista.
Muussa tapauksessa Pitkänen suosittelee retkeilijää keittämään veden.
- Viiden minuutin keittäminen tappaa vedestä taudinaiheuttajat.