06 tammikuuta, 2024

Nyt on uhattuna suomalainen maitotölkki 

Perinteinen kartonkipakkaus voi joutua uhatuksi uudessa EU:n asetuksessa. 


Muoviroskaa vähentävän EU-lainsäädännön myötä tulleet juomapakkausten uudet irtoamattomat korkit ovat aiheuttaneet viime aikoina suomalaisissa ärtymystä, sillä ne ovat muun muassa usein kaadettavan juoman tiellä.

Lisää ärtymyksen aihetta voi olla tiedossa myös tulevaisuudessa...

Elintarviketeollisuusliiton vastuullisuusjohtaja Satumaija Levón kirjoitti perjantaina julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, että Euroopan unioni olisi puuttumassa seuraavaksi muun muassa perinteisiin suomalaisiin maitotölkkeihin.

Levón kertoo kirjoituksessaan, että EU:ssa pyritään pääsemään alkuvuodesta sopuun uudesta pakkaus- ja pakkausjäteasetuksesta.

Asetus voi Levónin mukaan johtaa pahimmillaan siihen, että nykyinen juomapakkausten kierrätysjärjestelmä korvattaisiin pakkausten uudelleenkäyttöön perustuvalla järjestelmällä.

Suomessa useat maito- ja mehutuotteet pakataan kartonkipakkauksiin, joiden käyttäminen uudelleen on vaikeaa.

Levón kirjoittaa, että elintarvikeyritysten pitäisi mahdollisesti investoida sadoilla miljoonilla euroilla tuotantolinjojen uudistamiseen, jos asetukset tulisivat voimaan. 

Ei kommentteja: