Kaukopartiomiehiä Vienan korpisaloilla syyskuussa 1942.
Suomen sotahistorian pisimmän kaukopartiomatkan tehnyt nelimiehinen kaukopartioryhmä joutui kohtaamaan vihollisen pahasti aliravittuna ja fyysisesti loppuun ajettuna.
Patrik Berghällin uutuuskirja Kuoleman porteilla kuvaa romaanin muodossa Suomen sotahistorian pisimpää kaukopartiomatkaa. Kirjoittajansa mukaan kirjasta 85 prosenttia on totta, loppu romaanin muotoon kirjoitettua kertomusta.
Kapteeni Mauri Hartikaisen johtama nelihenkinen Osasto Hartikainen lähti jatkosodan aikana vuonna 1942 kaukopartiomatkalle vihollislinjojen taakse. Matkaan lähdettiin 11.7.1942 ja matka jatkui aina syyskuun kahdeksanteen päivään saakka. Tarkoituksena oli tutkia vihollisten lentokenttien toimintaa.
Vähäisin eväin ja kevyesti varustettuna matkaan lähtenyt kaukopartio taivalsi 56 vuorokauden aikana 500 kilometrin matkan. Matkasta noin 200 taitettiin ilman muonaa.
– Paluuvaiheessa miehet olivat henkisesti ja fyysisesti aivan loppuun ajettuja. He kärsivät muun muassa valtavan suolan puutteen aiheuttamista vaikeista krampeista, Berghäll kertoo.
VIHOLLISEN joukot olivat perillä heidän linjojensa takana liikkuvasta kaukopartiosta. Paluumatkan aikana Osasto Hartikainen kohtasi vihollisjoukot kolmesti.
– He joutuivat taistelemaan ja pakenemaan, vaikka muona oli loppunut ja energian tarve erittäin merkittävä. Paluumatkan aikana kaukopartiomiehet kaatoivat kaksi metsäpeuraa ravinnokseen.
Berghäll paljastaa kouriintuntuvan seikan. Kaadetuista peuroista saadun lihan lisäksi suolan ja vitamiinien puutteesta kärsineet miehet joivat peuran verta selviytyäkseen hengissä.
– Peuran verta juomalla he saivat muun muassa elintärkeitä mineraaleja. Jälkikäteen voi todeta, että ilman peuran lihaa ja verta kaukopartio ei olisi palannut matkaltaan hengissä, Berghäll toteaa.
TÄRKEÄÄ vihollisten kohtaamisen kannalta oli myös pervitiinin eli metamfetamiinin nauttiminen paluumatkan aikana. Sekään ei ollut ongelmatonta.
– Pervitiini toimii niin, että miehet saavat hetkellisesti ikään kuin supervoimat. Mutta sen jälkeen pudotus on nopea ja syvä. Sitä voisi verrata valtavaan krapulatilaan. Kaikki energiat häviävät ja miehiä on lähes mahdotonta saada liikkeelle.
Raskas taival jätti miehiin jälkensä. Heidät lähetettiin välittömästi matkan päätyttyä kahdeksi viikoksi sairaalaan toipumaan.
– Toipilasjakson jälkeen he saivat pidennetyn partioloman. He anoivat lisäksi siirtoa pois kaukopartiojoukoista. Siirto myönnettiin. Kenestäkään matkalle osallistuneesta ei tullut kaukopartiomiestä enää sen jälkeen, Berghäll kertoo.
Kapteeni Mauri Hartikaisen johtama nelihenkinen Osasto Hartikainen lähti jatkosodan aikana vuonna 1942 kaukopartiomatkalle vihollislinjojen taakse. Matkaan lähdettiin 11.7.1942 ja matka jatkui aina syyskuun kahdeksanteen päivään saakka. Tarkoituksena oli tutkia vihollisten lentokenttien toimintaa.
Vähäisin eväin ja kevyesti varustettuna matkaan lähtenyt kaukopartio taivalsi 56 vuorokauden aikana 500 kilometrin matkan. Matkasta noin 200 taitettiin ilman muonaa.
– Paluuvaiheessa miehet olivat henkisesti ja fyysisesti aivan loppuun ajettuja. He kärsivät muun muassa valtavan suolan puutteen aiheuttamista vaikeista krampeista, Berghäll kertoo.
VIHOLLISEN joukot olivat perillä heidän linjojensa takana liikkuvasta kaukopartiosta. Paluumatkan aikana Osasto Hartikainen kohtasi vihollisjoukot kolmesti.
– He joutuivat taistelemaan ja pakenemaan, vaikka muona oli loppunut ja energian tarve erittäin merkittävä. Paluumatkan aikana kaukopartiomiehet kaatoivat kaksi metsäpeuraa ravinnokseen.
Berghäll paljastaa kouriintuntuvan seikan. Kaadetuista peuroista saadun lihan lisäksi suolan ja vitamiinien puutteesta kärsineet miehet joivat peuran verta selviytyäkseen hengissä.
– Peuran verta juomalla he saivat muun muassa elintärkeitä mineraaleja. Jälkikäteen voi todeta, että ilman peuran lihaa ja verta kaukopartio ei olisi palannut matkaltaan hengissä, Berghäll toteaa.
TÄRKEÄÄ vihollisten kohtaamisen kannalta oli myös pervitiinin eli metamfetamiinin nauttiminen paluumatkan aikana. Sekään ei ollut ongelmatonta.
– Pervitiini toimii niin, että miehet saavat hetkellisesti ikään kuin supervoimat. Mutta sen jälkeen pudotus on nopea ja syvä. Sitä voisi verrata valtavaan krapulatilaan. Kaikki energiat häviävät ja miehiä on lähes mahdotonta saada liikkeelle.
Raskas taival jätti miehiin jälkensä. Heidät lähetettiin välittömästi matkan päätyttyä kahdeksi viikoksi sairaalaan toipumaan.
– Toipilasjakson jälkeen he saivat pidennetyn partioloman. He anoivat lisäksi siirtoa pois kaukopartiojoukoista. Siirto myönnettiin. Kenestäkään matkalle osallistuneesta ei tullut kaukopartiomiestä enää sen jälkeen, Berghäll kertoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti