13 marraskuuta, 2019

Voimajohdot - sekö on syy mehiläiskatoon?

Suurjännitelinjojen raivatut alustat ovat mehiläisille houkuttelevia pesänpaikkoja.                                   


















Suurjännitelinjojen raivatut alustat ovat mehiläisille houkuttelevia pesänpaikkoja.



Jos mehiläiset katoavat, ihmiskunnalla on neljä vuotta elinaikaa. 
Näin väitetään Albert Einsteinin joskus sanoneen.
Ihmiskunta tarvitsee pölyttäjiä. Yli 75 prosenttia maapallon tärkeimmistä ruokakasveista on pölyttäjistä riippuvaisia, tai ne hyötyvät hyönteisten pölytyksestä. Kaikkein parhaita pölyttäjiä ovat mehiläiset. Niiden määrä on eri puolilla maailmaa huolestuttavasti vähentynyt viimeisen 10 vuoden aikana. Pääasiallisena syynä mehiläiskatoon pidetään maataloudessa käytettyjä torjunta-aineita, jotka sisältävät neonikotinoideja. Ne sekoittavat hyönteisten sisäiset kompassit, eivätkä ne löydä enää takaisin pesälleen. Mehiläiskatoon on muitakin syitä, muun muassa kansainvälisen kaupan myötä levinneet loiset.

Yksi syy mehiläiskatoon saattaa olla myös voimalinjojen magneettikentät.  Magneettikenttä voi sekoittaa mehiläisen käytöstä.
Mehiläiset altistettiin laboratorio-olosuhteissa suunnilleen samansuuruiselle magneettikentälle, joka voisi olla mehiläispesässä lähellä suurjännitelinjaa.

Tutkijoiden mukaan magneettikentälle altistetut mehiläiset olivat aggressiivisempia lajitovereitaan kohtaan kuin muut mehiläiset. 
Ne reagoivat myös ulkoiseen vaaraan hitaammin.

– Ne myös oppivat muita hitaammin. Mehiläiset olivat terveitä ja onnellisia ennen kuin ne altistettiin magneettikentälle, kertoo tutkimuksessa mukana ollut Purduen yliopiston hyönteistieteilijä Sebastian Shephard.

Ei kommentteja: