06 elokuuta, 2021

Helsingissä on rottia enemmän kuin ihmisiä

 


  Helsinki kuhisee rottia - ongelma on riistäytynyt käsistä


Rottaongelmia Helsingillä on ollut aina ja niistä kirjoitetaan joka vuosi.
Nyt puutarhurien mukaan tilanne on päässyt ennennäkemättömän pahaksi ja myös kaupunkilaisilta tulee palautetta entistä enemmän.
- Koskaan ei ole ollut näin kauheaa, sanoo Vallilan hoitoalueen työnjohtaja Katri Aalto.

Helsingin keskustan alueen piiripuutarhuri Sampo Sainio kertoo, että rottaongelmista raportoidaan etenkin Aleksis Kiven patsaan lähellä. Patsaan alueella on tehty useampia torjuntakäsittelyjä.

Rottaongelmat kaupungeissa johtuvat yleensä saatavilla olevasta ruuasta. Rotat ovat kaikkiruokaisia ja syövät sitä, mitä on tarjolla, myös linnunruokaa. Sainion mukaan keskustassa ihmiset heittävät hiutaleita maahan linnuille ja näin myös rotat saavat syötävää.

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen sivuilla kerrotaan, että huonosti hoidetut jätepaikat ja lintujen ruokintapaikat houkuttelevat rottia paikalle, ne saattavat syödä jopa koiran jätöksiä.
Lisäksi sivustolla sanotaan, että rotta on tehokas lisääntyjä, joka synnyttää poikueen kerran kuussa. Vuodessa naaras voi tuottaa 30-40 poikasta.

Ei kommentteja: