02 syyskuuta, 2024

 Ei  Helvetti ! .... Voiko olla totta !? 

Sinunkin juomavetesi saattaa kulkea tällaisen putken läpi. 100-millinen valurautaputki on peräisin 1950-luvulta, ja siinä kulki talousvettä koteihin eräässä suomalaiskaupungissa vuonna 2008.
Putki on peräisin 1950-luvulta.
Suomessa monin paikoin "puhdas"
 talousvesi/ juomavesi kulkee 
tällaisissa putkissa.
 
Talousveden venttiili vesilaitoksen lähtöpäässä. Sakka on mangaania, rautaa ja kalkkia.
Talousveden venttiili vesilaitoksen lähtöpäässä.
Vesilaitokset huoltavat putkiaan vain käyttäjien valitusten perusteella.
Siis silloin kun putkissa muhiva töhnä
on värjännyt veden ruskeaksi.

Pahimmillaan ei uskalleta enää edes koskea vesiverkkoon, kun pelätään, että kaikki sakat lähtevät liikkeelle.


Vesijohdon korjaustöitä.
Vesijohdon puhdistustyö paljastaa mitä putkiin on aikaa myöten kertynyt. 
YÖÄK !
Vettä ottavan kannattaa juoksuttaa vesi kylmäksi aina ennen kuin juo tai käyttää sitä ruuanlaitossa. Se on tärkeää etenkin aamulla, kun vesi on seissyt yön yli putkistossa.

Kemikaalit liukenevat helpommin lämpimään kuin kylmään veteen. Siksi vesijo
htovettä kannattaa juoksuttaa niin kauan,
 että putkistossa ollut lämmin vesi on juossut viemäristä alas.
Juomavesi ja ruuanlaitossa käytettävä vesi kannattaa laskea kylmäksi myös sellaisissa taloissa, joissa on kupariputket.

Ei kommentteja: