Pohjois-Italiassa sijaitsevia alueita on alettu kutsua maailmalla ”Piccolo - Finlandia - in ITALY ”. 

Syynä tähän vaikuttaa olevan se, että Pohjois-Italiasta löytyy lumisia maisemia ja paljon järviä.

Monet italialaissivustot kutsuvat esimerkiksi Vicenzan maakunnan alueella sijaitsevaa Seitsemän kunnan ylänköä ”Italian Suomeksi”. Näin tekee muun muassa Trentinon matkailua edistävä Visit Trentino -sivusto, joka mainitsee tässä yhteydessä alueen liki 300 järveä.

Lehti kertoo, että Trentino on ”Italian kaunis 300 järven pikku-Suomi”. Jutussa kuitenkin todetaan, ettei nimitys ”tee oikeutta henkeäsalpaavan kauniille Dolomiittien vuoristomaisemille.”

Molveno-järvi sijaitsee Trentinossa, jota South China Morning Post kutsuu Italian "pikku-Suomeksi"

Jutussa kerrotaan, että Trentino on saanut Suomi-tittelin, koska siellä on niin paljon järviä.

Esimerkiksi pieni osa kuuluisasta Gardajärvestä sijaitsee Trentinon alueella. Jutussa kehotetaan unohtamaan ruuhkautunut Gardajärvi ja suuntaamaan Trentinon rauhallisemmille järville.

 Trentinon Levico-järvi 

”Kylpyrynnyrit”

Italiassa on innostuttu myös suomalaisista paljuista. Italialainen yritys Tinozze Finlandesi on alkanut myymään  suomalaisia kylpytynnyreitä. Yrityksen nimi on Italiaa ja viittaa suomalaisiin kylpyammeisiin.

Yrityksen sivuilla kerrotaan, että paljua kutsutaan Suomessa nimellä ”kylpyrynnyrit”.

Eräällä yrityksen Instagram-videolla isoja laatikoita nostetaan ulos rekka-autosta. Kuvatekstissä hehkutetaan, että yritys tuo ”palan Suomea Trentinoon”.

Tilillä on myös muita videoita, joissa saunoja ja paljuja viedään ja rakennetaan ympäri Italiaa, muun muassa Sisiliassa asti. Eräällä videolla lauteilla istuu joulupukki.

OK- Jos Italian "pikku Suomi" sijaitsee Pohjois-Italiassa, missäs sijaitsee Suomen "pikku- Italia"?

Alkon mukaan se sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla !!!

Alko kertoi kesäkuussa tiedotteessaan, että Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva ”Kärsämäki on pohjolan pikku-Italia” !!!!!!! 

Syynä tähän on se, että.....Kärsämäen kunnassa nautitaan italialaisia viinejä enemmän kuin missään muualla Suomessa !!!