Amerikkalaiset diplomaattilähteet nostavat kriittiset mineraalit F-35-hävittäjien ja jäänmurtajakauppojen jälkeen seuraavaksi alueeksi, jolla Trumpin hallinto haluaa tehdä konkreettista taloudellista yhteistyötä Suomen valtion ja suomalaisten kaivosalan yritysten kanssa.

Mineraalikokous Washingtonissa

Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio kutsui niiden EU-maiden, joilla on merkittäviä mineraalivarantoja, ulkoministerit Washingtoniin kriittisten mineraalien kokoukseen. Suomea edusti kokouksessa valtiosihteeri Pasi Rajala. 

Tällä hetkellä Suomen ja Yhdysvaltain välillä ei ole valmisteilla kaiken kattavaa valtiollista mineraalidiiliä, joka muistuttaisi viime syksynä solmittua jäänmurtajadiiliä, koska Suomi on halunnut käydä alkuvaiheen mineraalikeskusteluja amerikkalaisten kanssa myös osana EU-maista koostuvaa ryhmää. 

Investoinnit USA:sta Suomeen

Kaivosteollisuus on pääomaintensiivinen toimiala. Suomesta on perinteisesti puuttunut miljardiluokan rahoitusta, jolla oltaisiin pystytty aloittamaan suuria mineraalihankkeita.

Lähteet arvioivat, että Trumpin hallinnolla ja amerikkalaisilla sijoittajilla ja yrityksillä on valmiutta investoida Suomen mineraalivarantojen hyödyntämiseen.

USA:n ja Suomen välisten mineraalikeskustelujen toinen raide on ovien avaaminen suomalaisille kaivosalan yrityksille, kun Yhdysvallat aloittaa mineraaliprojekteja muiden valtioiden kanssa. Silloin suomalaisia yrityksiä yritetään saada niihin mukaan.

Presidentti Stubbin puhe

Alexander Stubb  nosti Suomen mittavat mineraalivarannot maailman tietoisuuteen viime marraskuussa G20-maiden huippukokouksessa Etelä-Afrikassa.

- Euroopan unionissa Suomi on kriittisten mineraalien suurvalta...

Suomella on 90 prosenttia kaikesta nikkelistä EU:ssa. Suomella on niin ikään 90 % kromista ja 90 % koboltista. Ja Suomella on 90 % uraanista... Miksi sanon kaiken tämän? En sano tätä siksi, että Suomi maana haluaisi yksin hyödyntää tätä, näin Stubb kertoi G20-kokouksessa maailman johtajille ja kutsui heidät tekemään Suomen kanssa yhteistyötä mineraalien hyödyntämisessä.

Uskon, että uudessa maailmassa, jossa G20-maat istuvat saman pöydän ääressä, meidän täytyy tehdä yhteistyötä sekä tekoälyn että mineraalien, kriittisten tai muiden, osalta. Kutsun kaikkia tekemään yhteistyötä kanssamme. Näin Stubb ehdotti ja sai raikuvat aplodit, vaikka ei ollut Johannesburgissa paikalla.  

Stubbin pitämä 2 minuutin ja 50 sekunnin videoitu puheenvuoro pantiin varmasti merkille myös Washingtonissa.

Suomella piilee mineraaleissa huimat mahdollisuudet, koska meiltä löytyy jalostus- ja teknologista kyvykkyyttä sekä automaatioon liittyvää osaamista.