01 huhtikuuta 2026

Viranomaisposti tulee huhtikuusta ensisijaisesti  Suomi.fi: hin ! 

2 miljoonalta suomalaiselta  puuttuu vielä tili !

Suomi.fi sivuosto kennykän näytöllä.
Suomi.fi -viestejä on kätevää seurata älypuhelimella. 
Täysi-ikäiset kansalaiset saavat huhtikuusta lähtien verottajan ja muiden viranomaisten tiedonannot, ilmoitukset ja muut viestit ensisijaisesti sähköisessä muodossa Suomi.fi-palveluun.

Kahden miljoonan ihmisen pitäisi siis ottaa palvelu käyttöön seuraavien viikkojen aikana. Eduskunta hyväksyi hiljattain lakimuutokset, ja niiden on määrä tulla voimaan vajaan kuukauden kuluttua 14. huhtikuuta.

Sähköisenä voi saada esimerkiksi verohallinnon päätökset, äänioikeusilmoitukset, poliisien lähettämät huomautukset ja sakot sekä kuntien ja hyvinvointialueiden viestit, esimerkiksi ajanvarauskirjeet. Myös ajoneuvoverosta tulee viesti sähköisesti. Ihan kaikki viranomaisposti ei vielä tule palveluun, mutta määrä kasvaa koko ajan.

Tätä varten kansalaisen tulee avata oma Suomi.fi-tili. Toistaiseksi tili on käytössä 2,6 miljoonalla henkilöllä Suomessa.

Tätä on luvassa huhtikuussa

Kun Suomi.fi-tilin ottaa käyttöön, viranomaisten paperiposti lakkaa tulemasta.

Tiliä ei avata käyttäjän tietämättä, vaan sen avaamisesta kerrotaan, kun kirjautuu seuraavan kerran esimerkiksi verottajan palveluun. Siinä samalla tehdään oman Suomi.fi-tilin avaus ja pyydetään antamaan sähköpostiosoite viestien heräteilmoituksia varten.

Paperiposti säilyy vaihtoehtona.

– Mikään ei muutu, jos ei käytä viranomaisten digipalveluita tai vahvan tunnistautumisen välineitä. Viranomaisposti tulee jatkossakin paperilla. Erillisiä ilmoituksia ei tarvitse tehdä, sanoo hankepäällikkö Annette Hotari Digi- ja väestötietovirastosta.

Paperipostin saa takaisin – vuodeksi kerrallaan.

Käyttäjä voi halutessaan sulkea Suomi.fi-tilin ja palata paperiseen postiin omalla ilmoituksella. Paluu paperipostiin kestää kuitenkin vain vuoden, jonka jälkeen kansalainen ohjataan taas tekemään Suomi.fi-tili.

Huijausviestit lisääntyvät.

Määräpäivä 14. huhtikuuta saattaa lisätä erilaisten Suomi.fi-huijausviestien määrää.

Viranomaisten mukaan huijarit lähettävät esimerkiksi tekstiviestejä ja Whatsapp-viestejä Suomi.fi:n nimissä, mutta niihin ei pidä reagoida mitenkään, ei varsinkaan klikkailla linkkejä.

– Varminta on aina itse kirjoittaa selaimeen suomi.fi tai sitten käyttää Suomi.fi-mobiilisovellusta. Sillä pääsee nopeasti oikean tiedon jäljille, sanoo erityisasiantuntija Karoliina Liimatainen Digi- ja väestötietovirastosta.

Valtiovarainministeriön arvioi, että uudistuksella saavutetaan kymmenien miljoonien eurojen vuosittainen säästö suuren määrän paperipostia muuttuessa sähköiseksi.

Uudistus ei koske kansalaisia, jotka eivät asioi digitaalisesti eivätkä käytä Suomi.fi-tunnistusta. Se ei myöskään koske alaikäisiä eikä edunvalvonnassa olevia. Myöskään sellaiset ulkosuomalaiset tai maahanmuuttajat eivät voi palvelua käyttää, joilla ei ole käytössä suomalaista tunnistautumispalvelua. Viranomaisten kanssa voi jatkossakin asioida puhelimitse ja paikan päällä.

Ei kommentteja: