Onko Suomessa "Viides kolonna"?
"Viides kolonna" käsite sai alkunsa
Ernest Hemingwayn näytelmästä
"Fifth column".
Viides kolonna on sanonta, jolla tarkoitetaan salaista ryhmää, joka toimii valtiota tai organisaatiota vastaan sen sisäpuolelta, yleensä jonkin ulkoisen vihollisen hyväksi.
Sanonta on peräisin fasistikenraali Emilio Molan 1936 Espanjan sisällissodan aikana pitämästä radiopuheesta. Nationalistien puolella taistellut kenraali Mola marssi tuolloin neljän kolonnallisen kanssa kohti Madridia ja kutsui kaupungin sisäpuolella toimivia kannattajiaan viidenneksi kolonnakseen.
Myöhemmin käsite on vakiintunut tarkoittamaan ryhmän tai maan sisällä toimivia pettureita jotka sopivassa tilaisuudessa liittyvät viholliseen.
Suomessa asuu yli 60 000 Venäjän kansalaista ja kaksoiskansalaista. Määrä on huolestuttavan suuri !!!
Kun Venäjä miehitti Krimin, piti Putin
tulikivenkatkuisen puheen.
Harjoittamaansa voimapolitiikkaa puolustanut, sotajoukoilleen kiitosta jaellut presidentti varoitti alamaisiaan kotirintamalla "vakavasti kasvavasta uhasta", jota länsi lietsoo.
- Haluaisin tietää, mitä heillä on mielessä... Viidennen kolonnan, "kansallisten pettureiden" toiminta, vai toivovatko he pistävänsä meidät huononevaan sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen yllyttääkseen yleistä tyytymättömyyttä !!!
Siitä hetkestä lähtien "viides kolonna - Пятая колонна " on kuulunut tiiviisti venäläiseen puheenparteen ja toimintaan.
Siitä hetkestä lähtien "viides kolonna - Пятая колонна " on kuulunut tiiviisti venäläiseen puheenparteen ja toimintaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti