DN perustelee asiaa sillä, että maat eivät sen arvion mukaan voi enää luottaa Yhdysvaltain ydinpuolustuksen suojaavan Pohjoismaita.

Presidentti Donald Trumpin hallinto haluaa siirtää vastuun Euroopan puolustuksesta eurooppalaisille.

– Fakta on, että Euroopan täytyy korvata USA [puolustuksessa] erittäin nopeasti ja suorituskyky suorituskyvyltä, DN kirjoittaa.

DN:n pääkirjoituksessa ei myöskään luoteta siihen, että Ranskan ja Britannian ydinaseet tarjoaisivat tulevaisuudessa ennaltaehkäisevää suojaa Pohjoismaille.

Pohjoismaat pystyisivät DN:n mukaan hankkimaan yhdessä ennaltaehkäisevän ydinasesuojan.

– Ilmeinen riski Trumpin politiikassa on laaja ydinaseiden leviäminen. Kukaan ei halua tilannetta, jossa monet maat kokevat olevansa pakotettuja hankkimaan omansa.

Mutta yhteiset pohjoismaiset ydinaseet – ehkä yhdessä Saksan kanssa – voisivat estää juuri tämän, ruotsalaislehti ehdottaa.

Toisen maailmansodan jälkeen Ruotsi harkitsi oman ydinaseen kehittämistä. Nyt projektiin pitäisi DN:n mielestä saada mukaan Suomi ja muut Pohjoismaat.

– Tarvitaanko tämä suorituskyky Pohjois-Euroopassa? Ydinteknisen huippuosaamisen ja kehittyneen puolustusteollisuuden yhdistelmä antaa siinä tapauksessa Ruotsille avainroolin, lehti kirjoittaa.

Pääkirjoituksessa painotetaan, että keskustelu Pohjolan ydinaseesta pitää käydä, vaikka aihe tuntuisi epämiellyttävältä.

– Nämä eivät ole kysymyksiä, joista kukaan toivoo keskustelua, mutta kun Yhdysvallat perusteellisesti pettää roolinsa Euroopan turvallisuusjärjestyksen takaajana ja tekee hyökkäyksiä liittolaisia vastaan, silloin ne on nostettava pöydälle, DN perustelee ehdotustaan.