04 joulukuuta, 2018

Suomen häpeälliset "synnytyskivut" 1917

Suomalaisille oli ja on suureksi häpeäksi,
että itsenäisyydestä jouduttiin äänestämään. 

Kuvahaun tulos haulle 1917 äänestys 2017

Itsenäisen Suomen synty ei ollut pitkän, suunnitelmallisen kehityksen huipentuma. 

Suomalaiset olivat suunnitelleet joko vuotta 1899 edeltäneen tilanteen palautusta ja autonomian laajentamista tai maan liittämistä ruhtinaskuntana Saksaan tai Ruotsiin.

Vaikka nationalismista oli muodostunut 1800-luvun lopussa suomalaisille lähes "uskonto", valtiollinen suvereniteetti ei ollut muodostunut tärkeimmäksi tavoitteeksi 1899- 1917.
Lokakuun vallankumous Venäjällä oli merkittävä tapahtuma myös Suomen itsenäisyyteen johtaneen kehityksen kannalta.

15. marraskuuta 1917 Suomen eduskunta julistautui maassa korkeimman vallan haltijaksi.
Maahan muodostettiin porvarillinen senaatti, joka antoi 4. joulukuuta esityksen Suomen itsenäisyysjulistukseksi.
Porvarillisen puolen ehdotus voitti äänestyksen 100-88.
Eduskunta hyväksyi julistuksen  äänestyksen jälkeen 6. joulukuuta 1917.
 

Venäjän kansankomissaarien neuvosto
tunnusti Suomen itsenäisyyden 31.12.1917 

Allekirjoittajien joukossa mm. V.I.Lenin,
Josif Stalin ja Lev Trotski.

Ei kommentteja: