23 helmikuuta, 2020

500 000 suomalaisella on velkaa ulosotossa

Velkaantuminen aiheuttaa henkilökohtaisia tragedioita, mutta myös vakavia uhkia kansantaloudelle.
















Maksuhäiriömerkintöjen määrä on kasvanut monta vuotta putkeen.

Rekisteriä ylläpitävä asiakastieto kertoi vuoden alussa, että jo liki
400 000 tuhannella suomalaisella on maksuhäiriömerkintä.
                                                                               
Kun maksuhäiriömerkintöjä tarkastellaan ikäryhmittäin, tulos on vielä pysäyttävämpi. 25–50-vuotiaista miehistä 15 prosentilla on maksuhäiriömerkintä. Samanikäisistä naisista maksuhäiriömerkintä on joka kymmenennellä.
Luvut ovat niin vakavia, että Suomen Pankin ekonomistit ovat niistä huolissaan. Myös ulosottovelallisten määrä kasvaa koko ajan. 
Tuoreimmat ulosottotilastot ovat vuodelta 2018. Sen aikana puolella miljoonalla suomalaisella oli velkaa ulosotossa.
– Mitä tapahtuukaan sitten, kun talous kääntyy laskuun?
Taloustieteen vastaus on, että sitten velkaongelmat vasta alkavatkin yleistyä.

Ei kommentteja: