26 tammikuuta, 2022

Suomessa alkaa historiallinen susijahti

  Nyt voidaan kaataa kerralla kokonainen lauma!

Suomen riistakeskus on myöntänyt luvan 18 suden kaatamiselle. Ympäristöjärjestöt pitävät suden kannanhoidollista metsästystä EU-lainsäädännön vastaisena.

Kolme vuoden ikäistä sutta ja vaaleaturkkinen lauman johtajasusi Kuhmon rajavyöhykkeellä toukokuussa 2020. Suomen riistakeskus myönsi kahdeksan suden kaatoluvan Kuhmon Saunajärven reviirille joulukuussa.

Kolme vuoden ikäistä sutta ja vaaleaturkkinen lauman johtajasusi Kuhmon rajavyöhykkeellä toukokuussa 2020. Suomen riistakeskus myönsi kahdeksan suden kaatoluvan Kuhmon Saunajärven reviirille joulukuussa. 

Suden kannanhoidollinen metsästys alkaa Suomessa ensi tiistaina 1. helmikuuta.

Suomen riistakeskus on myöntänyt kaikkiaan neljä poikkeuslupaa, joilla voidaan metsästää 18 sutta helmikuun 15 ensimmäisen vuorokauden aikana.

Susi kaadettiin laittomasti Ilomantsissa

Teosta epäiltyjä on vangittu.

Itä-Suomen poliisilla on tutkittavana ainakin kaksi laitonta sudenmetsästystä Pohjois-Karjalassa Ilomantsissa.

Poliisin esitutkinnan mukaan susi kaadettiin laittomasti loppuvuonna 2020. Poliisi pääsi metsästäjien jäljille yleisövihjeiden sekä omien tutkimustensa perusteella. Samalla poliisi havaitsi, että luvallisia aseita oli säilytetty ampuma-aselain vastaisesti.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on vanginnut neljä henkilöä törkeästä metsästysrikoksesta epäiltynä. Siitä voidaan tuomita jopa neljän vuoden vankeuteen.

Toisen sudenmetsästyksen poliisi onnistui keskeyttämään yhdessä erätarkastajan kanssa joulukuun puolivälissä viime vuonna. Ilomantsilainen mies on ollut pidätettynä. Häntä epäillään metsästysrikoksesta.                   

Ei kommentteja: