Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys, asema Venäjän rajanaapurina sekä sotilaallinen varautuminen ovat herättäneet viime aikoina maailmalla keskustelua.
Nyt asiaan on perehtynyt yhdysvaltalaislehti Los Angeles Times, joka kertoo artikkelissaan suomalaisten maanpuolustustahdon näkyvän nyt muun muassa ilmoittautumisvyörynä maanpuolustuskursseille.
LA Times kirjoittaa jutussaan Hämeenlinnassa järjestettävästä naisten maanpuolustuskurssista, jonka 400 osallistumispaikkaa täyttyivät lähes välittömästi ilmoittautumisen alettua. Kurssin aiheena ovat aseiden käsittely ja ampuminen, kyberturvallisuus sekä selviytyminen ulkomailta tulleen hyökkäyksen ensimmäisistä päivistä.
Lehden haastatteleman reservin kersantti Sonja Airikin mukaan kasvanut mielenkiinto maanpuolustukseen ei kerro niinkään pelosta, vaan halusta valmistautua kaiken varalle.
– Yhä useammat ihmiset ovat tietoisia sodan mahdollisuudesta. Sitä ei sanota ääneen, mutta rivien välistä lukemalla huomaa, että ihmiset ovat huolissaan.
Artikkelissa käsiteltiin myös Suomen ja Venäjän pitkää ja hankalaa yhteistä historiaa, ja esimerkiksi sitä, miten dramaattisesti Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut sekä Suomen turvallisuuspolitiikkaa että käsitystä Venäjän Suomelle aiheuttamasta uhasta.
– Muutos ei ehkä Suomen ulkopuolelta katsottuna näytä dramaattiselta, mutta Suomen politiikassa on varsin dramaattista sanoa Venäjän olevan potentiaalinen uhka ja syy turvallisuuspolitiikkamme uudelleenarviointiin, kertoi LA Timesille Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti