• Äärikarismaattisen hengellisen yhteisön jäseniä painostettiin antamaan lahjoituksia liikkeen johtajan tilille.
  • Johtaja maalaili siunausta lahjoittajille ja kirousta siitä kieltäytyville.
  • Seurauksena oli rikostuomio ja rikoshyödyn menettäminen valtiolle.

”Kymmenysten maksaminen tuo ihmiselle siunausta ja maksamattomuus kirouksen”,  yli 180 000 euron rahankeräysrikoksesta syytetty toisteli Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Raamatussa ”kymmenyksillä” tarkoitetaan sitä, kun ihmiset antavat kymmenen prosenttia tuloistaan seurakunnan työhön. Äärikarismaattiseksi luonnehdittua yhteisöä johtanut tulkitsi sen niin, että on Raamatun mukaista, että hänelle maksetaan kymmenyksiä.

Syyttäjä oli kuitenkin toista mieltä. Syyttäjän laskelmien mukaan syytetty ja hänen lähipiiriinsä kuuluva henkilö olivat keränneet rikollisella tavalla yhteensä noin 185 000 euroa, jotka he olivat käyttäneet muun muassa omien elinkustannustensa maksamiseen. Rahat olivat tulleet tilille yli 200 lahjoittajalta. Syytetty ja hänen kanssasyytettynsä kiistivät rikoksen, mutta myönsivät pitkälti teonkuvauksen.

He kertoivat lahjoittaneensa varoista eteenpäin niin paljon, että heille kummallekin oli jäänyt kuukaudessa vain runsaat 500 euroa. He pitivät sitä ”varsin kohtuullisena” summana ”kuukausittaiseksi elatusmaksuksi”.

Käräjäoikeus ei kuitenkaan hyväksynyt näkemystä siitä, että kyse olisi ollut mistään elatuksesta tai palkasta. Mitään selvitystä ei ollut siitä, että kymmenysten maksajat olisivat sitoutuneet syytetyn tai hänen rikoskumppaninsa elatukseen tai olleet siitä millään tavalla vastuussa.

Oikeudessa kuultu todistaja kuvaili, kuinka kokoustilaisuuksissa esitetyt pyynnöt kymmenysten maksamisesta olivat olleet määrätietoisia ja tiukkasanaisia. 

Toinen todistaja kertoi, että syytetty oli sanonut, että Raamatun mukaan ihminen ei pelastu, ellei hän maksa kymmenyksiä.