Poliisi epäilee kolmea nuorta miestä rikoksesta tapauksessa, jossa alaikäinen poika pakotettiin autoon Helsingissä. Epäillyt pakottivat 15-vuotiaan pojan aseella uhaten auton kyytiin aseella uhaten ja varastivat tämän omaisuutta.

Poliisi kertoo saaneensa tiedon yhdestä epäillystä julkaisemansa valvontakameran kuvan avulla. Sen jälkeen poliisi onnistui selvittämään myös kahden muun epäillyn henkilöllisyyden. Kaksi pidätetyistä on 18-vuotiaita ja yksi on 19-vuotias.

Ei edes tupakkaa myydä "heidän" reviirillään 

Poliisin saamien tietojen mukaan tapahtumien taustalla oli Snapchat-sovelluksessa sovittu kaupankäynti tupakasta. Kun epäillyt saapuivat kauppapaikalle, he pakottivat asianomistajan autoonsa. Hänestä pidettiin kiinni ja häntä uhattiin aseella.

– Tutkinnan aikana on ilmennyt, että epäillyt olisivat viitanneet tapahtuma-alueen olevan niin sanotusti heidän reviiriään. He olivat tiedustelleet, miksi asianomistaja myi tupakkaa heidän alueellaan, tutkinnanjohtaja Forss kertoi poliisin tiedotteessa.

Uhri oli autossa noin 20 minuuttia kestäneen ajelun ajan. Epäillyt anastivat häneltä erilaista omaisuutta ja tupakat, joista käytiin kauppaa. Uhkailu aseella jatkui autossa. Lisäksi uhria nöyryytettiin esimerkiksi niin, että häntä käskettiin haukkumaan itseään ja osa tapahtumista kuvattiin videopuheluun.

Puheet reviireistä herättävät kysymyksen siitä, onko kyse ollut jonkinlaisesta katujengistä. Epäillyt eivät tiettävästi kuulu mihinkään poliisin tiedossa olevaan katujengiin.

– Eivät tuollaiset puheet tietysti tyhjästäkään tule, mutta poliisilla ei ole tarkemmin tiedossa, että he kuuluisivat johonkin jengiin.

Poliisi ei ole saanut asetta vielä haltuunsa tarkempia tutkimuksia varten. Poliisilla on hallussa video, jossa epäillyt käsittelevät tuntomerkkeihin sopivaa asetta autossa tapahtumapäivänä.